Cunarth Aur Nidian

Kilpailukalenteri

Päiväkirja

✎ 26. heinäkuuta 2021 | Me tehtiin se, kirjoittanut Mona

Nidianin huomaamattomasti vanhetessa (ja vaaletessa! Sehän on jo lähes lumenvalkoinen muutamaa harmaata jouhitupsua lukuunottamatta), se on järkiintynyt aivan valtavasti. Kuka sitä jaksaisi enää vanhoilla lonkilla riekkua ja keksiä kolttosia. Luulen Nidianin pitäneen seuraavalle sukupolvelle "kiusankappaleiden peruskurssin" ja todennut voivansa vihdoin alkaa vain nauttimaan elämästään. Se on nimittäin päivä päivältä rauhallisempi ja rennompi. Jotenkin liikuttavaa, että tämä pieni tykinkuula, joka minutkin on singonnut nuorempana lukemattomia kertoja selästään kantoi minua nyt ympäri kylämme metsäpolkuja ilman huolen häivää. Ja huomio: ilman satulaa. Kyllä, tätä tuskin olisi kukaan uskonut ellen olisi postannut naamakirjaan videopätkää jossa fiilistelin kesäillan viimeisiä auringonsäteitä Nidianin löntystäessä rauhallisesti ja varmasti eteenpäin. Joku huomasi videon taustalla juoksevan ketunkin. Nidian ei. Halasin satuponiani ratsastuksen jälkeen ja pieni kyynel pyrki silmäkulmasta. Me tehtiin se.

✎ 23. joulukuuta 2020 | Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, kirjoittanut Mona

Ei liene kenellekään yllätys eilisen omatoimijouluruokailun jälkeen, että sieltähän se nakki napsahti. Ähky nimittäin. Elämä hevosten kanssa on kyllä varsinaista lottoa ja Nidianin kanssa voitaisiin todeta sen napanneen tästä lotosta kuitenkin neljä oikein ja varanumeron. Se nimittäin kuin ihmeenkaupalla selvisi tästäkin kipulääkityksen ja letkutuksen jälkeen. Seitsemällä oikealla se ei olisi koskaan saanut ähkyä, mutta meillä oli tällä kertaa tuuria mukana. Pikkuisen oli nimittäin lähellä, ettei jouduttu lähtemään leikkaukseen - sinne olisi kuitenkin Nidiankin kanssa viimeisenä vaihtoehtona lähdetty. Jonkun toisen hevosen kanssa olisi voinut vaan kylmästi sanoa viimeiset hyvästit, mutta Nidian oli meille liian arvokas. Sillä oli vielä annettavaa niin meille kuin ponijalostukseenkin. Taistelusta väsynyttä Nidiania jäätiin kuitenkin vielä yöksi vartioimaan talliin, kaiken varalta.

✎ 22. joulukuuta 2020 | Rikollinen itse teossaan, kirjoittanut Mona

Sinänsä mikään ei ole muuttunut teinivuosista, sillä päiväkirjaan avaudutaan aina kun korpeaa. Kuka sitä nyt kirjoittaisi silloin, kun menee hyvin - no ei kukaan! Tälläkin hetkellä kynä on niin tiukkaan nyrkkiin puristettuna, että kirjoitusjälkeä voisi sokeakin tunnustellen lukea. Mitä siis tapahtui? Himskatti, menin aamutalliin aivan unenpöpperössä enkä edes aluksi tahtonut pitää mitenkään omituisena rouskuttelun ääntä joka oven takaa kantautui. Niinhän aamutallissa aina. Ruuat eteen ja rousk-rousk. Paitsi että ruokia ei oltu vielä jaettu. Oh dear ja salamana tarkistamaan tilanne. Kun tallin valot katkonaisesti lopulta syttyivät yksi toisensa jälkeen palamaan, jäi rikollinen kiinni itse teosta - Nidianhan siellä all-you-can-eat-buffetissa naama upotettuna kaurapussiin. Eikä rohjennut edes näyttää naamaansa kiinni jäätyään! Jouduin sen repimään otsatukasta pois ja silti se oli vetää minut perässään sinne takaisin. Ristinmerkkiä näyttäen napsasin ponin narun varteen ja lähdettiin sulattelemaan joulumässäilyä toivoen, että tästä selvittäisiin ilman sen suurempia ongelmia.

✎ 02. marraskuuta 2020 | Raamit rakkaudelle, kirjoittanut Mona

Haluan, että Nidianista tulee kiva ratsu. Sellainen, jonka kanssa ei tarvitse riidellä ja pakottaa tekemään asioita. Nidianillahan on tapana järjestää erilaisia mielenosoituksia etenkin pimeällä ja tuulisella säällä ja koska joulukuinen Wales ei varsinaisesti loista valonsäteillään, niin en ihmetellyt Nidianin sadan metrin spurtteja alkuunkaan. Valmentajan (jonka kanssa olimme löytäneet yhteisen sävelen viimeisimmän jälkeen) sanoin nyt oli aika rakentaa Nidianilla niitä raameja, jotka tekevät siitä kivan ratsun. Enää ei ollut tilaa kysyä mikä sitä miellyttää ja mikä ei, vaan oli aika kertoa missä menevät sen rajat. Tämän päiväisen kolmivarttisen aikana suurin haaste oli ratsastaa kentän takapäätyyn (luulisi olevan helppoa) ilman, että Nidian väistää ohjausyrityksiä tai ottaa hatkat päätyyn päästyään. Pienikin ele riitti alkuun kohti päätyä. Kehuja, kehuja ja kehuja. Kun päätyyn lopulta päästiin kovan tuulen vingahdellessa peltikatoilla, otti Nidian useammat lähdöt pukkipierujen saattelemana. Nidianilla piti olla kokoajan tekemistä ettei se antanut pöllöenergialleen vallan, joten valmentajan kanssa päädyttiin ratsastamaan koko päädyn läpi avotaivutusta. Päädyssä nysvättiin niin kauan, että Nidian rentoutui ja lopetti puremasta kuolaimeen. Siihen oli hyvä lopettaa. Pieni erävoitto siis!

✎ 13. syyskuuta 2020 | Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, kirjoittanut Mona

Joskus olen huolissani, että hevoseni kärsii kanssani. Kuten esimerkiksi tänään, kun sain huipputason valmentajan kommentteja ratsastuksestani Nidianilla. "Alavatsa tiukkana, näyttää kuin rojahtaisit joka askeleella selkään!", "Polvi irti!" ja "Älä roiku kuolaimessa!" saivat minut miettimään, että nytkö on se päivä kun hevonen hajoaa alleni omasta syystäni. Meinaan tämän valmentajan suusta tuli pelkkää noottia ratsastuksestani. Nidian sen sijaan oli hänen mielestään pikkuponiksi yllättävän laadukas. Pohjatyökin oli kuulemma tehty hyvin. Vaikka mielessäni kävikin ajatus Nidianin myymiseltä taitavammalle ratsastajalle, jonka kanssa se pääsisi näyttämään täyden potentiaalinsa, nielin turhautumiseni ja yritin lopputunnin ajan pistää parastani. Kun kuitenkin keskityin ratsastamaan itse paremmin tuntui myös Nidianista löytyvän aivan uusi vaihde ja bloody hell millaista keskilaukkaa mentiin lopputunnista! Voin kertoa, että oli molemmilla melkoinen hiki kun rutistettiin menemään vielä avo- ja sulkutaivutuksiakin laukkatyöskentelyn päälle. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Sitähän se ratsastus on, eikö?