Canffynnon Iona


ruunikonpäistärikönkimo welsh mountain poni
120cm korkea tamma
26-vuotias, syntynyt 10.08.2018

koulutustaso HeC, 50cm, valjakkoajo noviisi

omistaja Llanwenarth Stud, VRL-14901, GB
kasvattaja Bowdler Miss M., GB
rekisterinumero VH20-024-0077



VIR MVA Ch -arvonimi myönnetty 01.10.2021
Kantakirjattu 20.03.2021 pistein 63p = KTK-III

Aktiivisessa welshponien myyntiryhmässä oli syksyllä 2020 ilmoitus pikkutammasta, jota ei oltu vielä ehditty ratsukouluttaa. Vaatimattomat sukujuuret omannut Iona oli hinnoiteltu vain £250 arvoiseksi, joka tietysti edullisuutensa ansiosta herätti meissä kiinnostusta, sillä ylimääräistä rahaa ei varsinaisesti ollut laittaa uuteen poniin. Kaksi ja puolisataa puntaa ei kuitenkaan ollut summa eikä mikään, joten lähdimme katsomaan Ionaa ostoaikeissa. Myyjät olivat ostaneet Ionan aikeinaan kouluttaa siitä harrasteratsu heidän tyttärelleen, mutta pilalle hemmotellun tyttären kiinnostus poniin oli lopahtanut ennen kuin oli päässyt sillä edes ratsastamaankaan. Sen jälkeen Iona oli jäänyt odottamaan mikäli tyttären kiinnostus poneja kohtaan palaisi. Näin ei kuitenkaan koskaan käynyt ja sen jälkeen kun tytär oli katkeruuksissaan käynyt saksimassa Ionan harjan ja hännän aivan sängelle, vanhemmat olivat päättäneet että oli Ionan on määrä muuttaa uuteen kotiin (Gwynethin kommentti asiaan: "Tyttö siinä olisi pitänyt pistää kiertoon, eikä poni.").

Silloinen punkkaritukka on kasvattanut jo kohtalaisesti jouhiaan takaisin ja kutriensa hiljalleen palatessa on Ionan itsevarmuuskin pikkuhiljaa nostanut päätään. Iona on se poni, joka vilpittömän iloisena juoksee tarhanportille hakijaa vastaan ja joka jaksaisi olla rapsuteltavana kellon ympäri.

Ionaa voisi käsiteltäessä verrata vanhaan ruunaan. Sitä voi pitää harjatessa kiinni tai se voi olla täysin vapaana, jolloin se saattaa ottaa askeleen tai toisen johonkin suuntaan, mutta palaa välittömästi paikalleen kun kurkkua vähän karistaa. Kaikkialta saat kuraa rapsutella, eikä edes satulavyön kiristys saa sitä kimpaantumaan. Se kulkee laiskanpulskeasti taluttajansa perässä kiirehtimättä mihinkään ja nauttien matkasta (tallista tarhaan ja takaisin, oikea maailmanmatkaaja siis). Tyypillisesti jopa niin verkkaisesti, että siitä pitää huomauttaa maiskautuksella - josta on apua noin kolmen askeleen ajaksi.

Herkkäsieluisena tammana ratsastajat saavat Ionan stressaantumaan mikäli siltä vaaditaan mitään uran kiertämistä kummoisempaa. Kovista avuista Ionan nuppi keittää nurin samantien, jolloin se tekee totaalipysähdyksen eikä hievahdakaan kunnes on taas (omasta mielestään tarpeeksi) keräillyt hermojaan. Sitä ei voi pakottaa mihinkään, vaan taitava ja hevosta hyvin lukeva ratsastaja osaa kyllä keskustella sen kanssa niin, että helpot kouluratsastusliikkeet onnistuvat. Kärryponina olemista Iona rakastaa, kun kukaan ei ole paukuttamassa selässä ja kun saa painella menemään pitkin laakeita nummia. Kärryjen edessä myös valjakkoajon koulukoetehtävät tuntuvat huomattavasti mukavemmilta, kuin samat tehtävät ratsastettuna.

           

Sukutaulu

isä. Gwyoll Havoc
KTK-II
ii. Bladdfra Moelwyn
KTK-III
iii. Gwyoll Solomon
iie. Caitwith Piper
ie. Cetws Glenys
iei. Triharne Silver Canwr
iee. Mab-y-Felin Ceinwen
emä. Llantfechan Mwsi
ei. Blackwood Madryn
VIR MVA Ch., KTK-I
eii. Poed Pwffiad
eie. Llantfechan Glyndwr
ee. Leifionydd Ilse
KTK-II
eei. Berwyn Cadno
eee. Tywyfal Tarian

👉 Tarkemmin Ionan suvusta


Jälkeläiset

21.06.2021 o. Llanwenarth Twyson isä Waingroves Storm KTK-III
01.05.2021 t. Llanwenarth Mai Majesty isä Baeryds Pioneer KTK-I
28.03.2021 t. Llanwenarth Carian Mai isä Cunarth Aur Nidian Ch, KTK-II

Kilpailukalenteri

VWY-Cupit

15.03.2021 (Glenwood) valjakkoajo noviisi 3/9

VVJ-Valjakkoajo

28.08.2021 (Llanwenarth Stud) noviisi tarkkuuskoe 2/12
27.08.2021 (Llanwenarth Stud) noviisi tarkkuuskoe 2/12
26.08.2021 (Llanwenarth Stud) noviisi tarkkuuskoe 2/12
22.08.2021 (Llanwenarth Stud) noviisi koulukoe 2/12
02.07.2021 (Llanwenarth Stud) noviisi tarkkuuskoe 1/8
01.07.2021 (Llanwenarth Stud) noviisi tarkkuuskoe 2/8
29.06.2021 (Llanwenarth Stud) noviisi tarkkuuskoe 1/8
28.06.2021 (Llanwenarth Stud) noviisi koulukoe 1/8
28.05.2021 (Lupin) noviisi koulukoe 7/50
27.05.2021 (Lupin) noviisi koulukoe 7/50
19.05.2021 (Lupin) noviisi koulukoe 3/50
18.05.2021 (Lupin) noviisi koulukoe 3/50
17.05.2021 (Lupin) noviisi koulukoe 4/50
15.05.2021 (Lupin) noviisi koulukoe 1/50
11.05.2021 (Lupin) noviisi koulukoe 4/50
11.05.2021 (Lupin) noviisi tarkkuuskoe 1/50
10.05.2021 (Lupin) noviisi koulukoe 7/50
06.05.2021 (Lupin) noviisi koulukoe 4/50
30.05.2021 VVJ-Cup (Fellbury Stud) noviisi yhdistetty 6/43
20.04.2021 (Llanwenarth Stud) noviisi tarkkuuskoe 1/3
17.04.2021 (Llanwenarth Stud) noviisi tarkkuuskoe 2/5
28.10.2020 (Llanwenarth Stud) noviisi tarkkuuskoe pareille 1/6

ERJ-Esteratsastus

28.08.2021 Llanwenarth Stud 50cm 1/7
26.08.2021 Llanwenarth Stud 50cm 1/7
22.08.2021 Llanwenarth Stud 50cm 2/7
07.04.2021 (Llanwenarth Stud) 50cm 3/11
06.04.2021 (Llanwenarth Stud) 50cm 3/11
06.04.2021 (Llanwenarth Stud) 50cm 2/11

KRJ-Kouluratsastus

21.08.2021 (Hiivuri) He C 4/60
19.08.2021 (Kadon kartano) He C 2/30
18.08.2021 (Hiivuri) He C 4/60
15.08.2021 (Hiivuri) He C 5/60
13.08.2021 (Kadon kartano) He D 1/29
12.08.2021 (Hiivuri) He C 1/60
06.08.2021 (Hiivuri) He C 1/60
04.08.2021 (Hiivuri) He C 1/60
02.08.2021 (Hiivuri) He C 1/60
18.07.2021 (Llanwenarth Stud) He C 2/11
17.07.2021 (Llanwenarth Stud) He C 3/11
14.07.2021 (Llanwenarth Stud) He C 3/11
14.07.2021 (Llanwenarth Stud) He D 1/11
14.07.2021 (Moana Part Breds) He C 1/40
11.07.2021 (Moana Part Breds) He C 4/40
31.05.2021 KRJ-Cup (Teilikorpi) He D 3/85
11.05.2021 (Llanwenarth Stud) He D 3/11
09.05.2021 (Llanwenarth Stud) He D 2/11
09.05.2021 (Yemene) He C 4/25
07.05.2021 (Yemene) He C 3/25
07.05.2021 (Yemene) He C 1/25
04.05.2021 (Yemene) He C 2/25
04.05.2021 (Yemene) He C 4/25
03.05.2021 (Yemene) He C 3/25
30.04.2021 (Lindgård) He C 5/41
30.04.2021 (Lindgård) He C 4/41
22.04.2021 (Lindgård) He C 4/41
21.04.2021 (Lindgård) He C 6/41
03.04.2021 (Adina) He D 1/30
31.03.2021 (Llanwenarth Stud) He C 1/8
30.03.2021 (Llanwenarth Stud) He C 1/8
30.03.2021 (Llanwenarth Stud) He C 1/8
28.10.2020 (Llanwenarth Stud) He C 2/17


Näyttelyt

30.06.2021 (Llanwenarth Stud) BIS10 MVA-SERT pt: Lissu T.
25.05.2021 (Llanwenarth Stud) BIS9 MVA-SERT pt: Jannica
31.03.2021 (Llanwenarth Stud) BIS8 MVA-SERT pt: Lissu T.
07.11.2020 (Safiiritiikeri) irtoSERT pt: Terhi


Päiväkirja

✎ 00. huhtikuuta 2021 | Otsikko, kirjoittanut Mona

Löpinää.