Lähetä sähköpostia!

Welsh mountain-ponikasvatusta
vuodesta 2020.

📌
Coedpoeth, Wales
England

12. huhtikuuta 2026 | Joka sortin pelotteita

En ollut koskaan nähnyt postimiehen perääntyvän yhtä nopeasti kuin tänään.

Olin purkamassa heinätilausta ja Wes seisoskeli seinän vierellä pienen matkan päässä riimustaan kiinnitettynä. Ajatuksenani oli ollut varustaa se, mutta sitten heinäauto oli tullut aiemmin kuin oletin ja siitä syystä Wes joutui odottelemaan hetken aikaa - mikä siis tarkoitti sitä, että se sai tylsyyksissään tutkia paaleja ja yrittää syödä niiden muoveja. Pääasia oli, että se pysyisi paikallaan, ja jos sillä oli jotain tekemistä, niin yleensä se niin tekikin.

Postiautokin pysähtyi pihatien päähän. Oli niin sanotusti äksöniä riittävästi yhdelle vartille.

"Morning!" huikkasi nuori postinkuljettaja ikkunan kautta. En ollut nähnyt häntä aiemmin, hän oli varmasti uusi työntekijä.
"Morning", vastasin hänelle nostaessani uutta paalia traktorin avulla lavalta.

Wesin piti tietysti säpsähtää kun postimies (tai ehkä postiauto sen mielestä) puhui, se jäi tuijottamaan silmänvalkuaiset vilkkuen ja jännittyneenä kuin viritetty jousi.

"Is he alright?" postinjakaja kysyi vinkaten Wesiä kohti, astui ulos autosta ja lähti kiikuttamaan mainos-tv:stä tilaamaani pakettia ulko-ovellemme.
"Riippuu päivästä", vitsailin, vaikka se olikin rehellinen vastaus. "Tänään, kyllä. Huomisesta en tiedä."

Olin kuitenkin väärässä, sillä tänään se ei ollutkaan alright. Pelkäsin jo, että se saisi isommatkin sätkyt, repisi narun poikki ja hankkisi itselleen vetopaniikin, mutta se tekikin jotain paljon typerämpää; se teki useamman tasajalkaloikan ensin eteenpäin, sitten molemmille sivuille, ja jäi sen jälkeen nojaamaan koko painollaan taaksepäin riimunnarua vasten.

"Whoa!" postinjakaja otti kolme ripeää askelta taaksepäin Wesin kohdalla.

Ja ennen kuin ehdin selitellä Wesin käytöstä, se nappasi postinjakajan takista kiinni hampaillaan. Postinjakaja päästi kauhistuneen äännähdyksen.

"Wes!" ärähdin ponille, ja se päästi irti välittömästi.
"Se... se... se puri mua!"
"Vähän tutki vain, älähän nyt."
"Se tutki mua?" postinjakaja toisti epäuskoisena ja käänteli hihaansa, jossa näkyi märkä jälki Wesin hampaista.

Wes kurotteli uudestaan kohti postinjakajaa (mielestäni vähemmän murhanhimoisesti, mutta silti), ja postinjakaja otti vielä uudet kolme askelta taaksepäin, ihan varmuuden vuoksi. "Nyt se tekee sen uudestaan!"

"Eikä tee", vastasin ja nappasin rivakasti kiinni riimunnarusta. "Nyt loppu, Wes."

Kuin meillä ei olisi ollut jo tarpeeksi tilannetta päällä, myös naapurin vanha pakettiauto kaartoi pihaan rytisten ja rymisten, kuulostaen siltä, että se oli aivan hajoamispisteessä. Lisäyleisöä, jippii. Naapurimme kävi meillä henkilökohtaisesti vain silloin, kun hänellä oli huonoja uutisia. Muutoin me emme juuri kommunikoineet.

"Älä tule lähemmäs!" postinjakaja huudahti.
Naapuri pysähtyi. "Öh, miksi?"

Postinjakaja katsoi liikahtamattakaan hitaasti Wesistä minuun, ja sitten taas Wesiin ja takaisin minuun. "Mä jätän tästä lähtien paketit tonne postilaatikon viereen."

Okei, ei haittaa. Kyllä minun jalkani vielä toimivat. Nyökkäsin postinjakajalle, hän nyökkäsi takaisin, nousi autoonsa ja poistui ilman hyvästejä.

Naapurimme jäi tuijottamaan renkaat vinkuen poistuneen postiauton perään. Hän nielaisi, laski katseensa sitten maahan ja tunki kätensä farkkujen etutaskuihin. Wes seurasi miehen liikehdintää kuin haukka saalistaan. "Niin, se miksi tänne tulin..." mies aloitti katsomatta suoraan keneenkään päin.

"Kerro ihmeessä."

Mies nosti katseensa ja osoitti epämääräisesti kohti meidän kauimmaista peltolaidunta, joka sijaitsi isomman tien laidalla. "Ootko sä tietoinen, että sun pellolle on ilmestynyt joku kyltti?"

"Kyltti?"
"Niin."
"Millainen kyltti?"

Naapuri valitsi sanojaan hetken. "Sun on ehkä parasta tulla itse katsomaan."