Maplewood Sir Percival (rtkm, 121 cm) on welshponien suvuissa suhteellisen harvinaiseksi jäänyt, mutta periyttäjänä kuitenkin kiinnostava ori, joka ei ole kilpaillut kuin käyttöluokkien puolella. Ori on varsinainen monitaituri ja se onkin kilpaillut niin koulu- ja esteratsastuksessa, kuin valjakkoajossakin. Suurimman menestyksen se on saavuttanut kouluratsastuksessa, jossa se on voittanut useampana vuotena pikkuponien Englannin mestaruuskultaa! Maplewood Sir Percivalilla on varsin perinteinen (hill-tyyppinen, eli vanhanmallinen) mountainponirakenne, erityisen vahvat vuohiset ja hyvä selkälinja - olisi varmasti pärjännyt näyttelyissäkin, jos sen omistaja olisi itse ollut vastaavasta toiminnasta kiinnostunut. Maplewood Sir Percivalin jalostuksellinen arvo perustuu erityisesti sen käyttöominaisuuksiin, sekä emänpuoleiseen linjaan, joka vie aina Nantglas Gwenithraan saakka, vaikka isänsä kautta se tuo myös hieman harvinaisempaa verta tämän rodun jalostukseen.
Jälkeläisiä Piccololla on viisi, joista kaksi on kantakirjattu ja yksi hyväksytty jalostukseen rajoitetuin oikeuksin. Yhteistä näille jälkeläisille on hyvä rotuleima ja ryhdikäs ylälinja, mutta luonteessa on havaittavissa emälinjan kautta tulleita, ei niin käyttöominaisuuksia tukevia piirteitä.
Emryc Brook Talfryn (rnpäist, 122 cm) oli kohtalaisen menestynyt ja näyttävä päistärikköori, joka esiintyi Yhdistyneiden Kuningaskuntien näyttelykehissä vuosina 2010–2015. Sen ura kuitenkin katkesi kimosyöpään, jota ei voitu enää piilotella. Emryc Brook Talfryn ehti ennen sairauden viimeisiä vaiheita astua 14 tammaa, joka poiki sille 11 jälkeläistä. Orin rakennetta kuvailtiin hyväksi erityisesti takaosan osalta; siinä oli voimaa ja jalat erityisen hyväasentoiset. Liikkeetkin olivat ihan mukiinmenevät, joskin siltä toivottiin "enemmän aktiivisuutta – ja vähemmän ääntä", kuten eräs paikallinen tuomari asian kerran ilmaisi. Luonteeltaan Emryc Brook Talfryn oli yhteistyöhaluinen mutta ajoittain impulsiivinen, aivan kuten kaikki sellaiset orit, joka ei aivan ymmärrä miksei kaikki tapahdu heti nyt ja hänen toiveidensa mukaisesti. Ori lopetettiin 16-vuotiaana pitkälle edenneen kimosyövän takia.
Tyddyncoch Morwynna (mkm, 118 cm), pienikokoinen ja voimakkaasti tammanleimainen poni, oli lähinnä siitostarkoituksessa yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Se tiinehtyi helposti, vaikka sillä olikin taipumusta varsoa aina ennenaikaisesti, mikä vaati aina eläinlääkärin jatkuvaa läsnäoloa h-hetken lähestyessä. Tyddyncoch Morwynnan suurin vahvuus oli sen miellyttävän mukiinmenevä rakenne ilman suurempia virheitä – toisaalta mikään rakenneosa ei ollut kuitenkaan mitenkään erityisen huippuluokkainen. Tamma kantakirjattiin II-palkinnolla ja se lopetettiin kunnioitettavassa 31-vuoden iässä hampaiden huonon kunnon vuoksi (eläinlääkärin mukaan se oli elänyt jo vuosia silkalla tahdonvoimalla...).
Llanfairllew Eirlysia (vkkokm, 120 cm) tunnettiin ehkä (tragikoomisesti, kylläkin) parhaiten siitä, että sillä oli enemmän tapaturmataustaa kuin yhdelläkään senaikaisella tallikaverillaan, oli kaviokuumetta, ähkyä, silmähaavoja, ihan kaikkea laidasta laitaan – mutta se missä Llanfairllew Eirlys loisti, oli se, että se tiinehtyi kerta toisensa jälkeen kuin kello ja varsoi muitta mutkitta. Kantakirjassa tamma ei koskaan käynyt, mutta se oli monen kokeneen kasvattajan mielestä "täydellinen paketti". Käyttöominaisuuksia sillä ei juurikaan ollut – tai ainakin niitä ei koskaan testattu – sillä se ei koskaan päässyt satulan alle ilman huomattavaa vastarintaa. Llanfairllew Eirlys lopetettiin 26-vuotiaana suolikiertymän vuoksi, sillä siihen liittynyt leikkaus olisi edellyttänyt siirtämistä klinikalle, eikä tamma suostunut menemään vapaaehtoisesti edes traileriin.
Pantyffynnon Hefin Llyr (rntkm, 117 cm) ei ollut mikään harkitun jalostussuunnitelmien tulos, vaan seurausta epäonnisesta tilanneesta, jossa sen emä myytiin kenenkään tietämättä tiineenä. Pantyffynnon Hefin Llyr syntyi siis vahingossa, mutta vahinko muuttui nopeasti iloksi, sillä Pantyffynnon Hefin Llyr kasvoi rohkeaksi ja uteliaaksi poniksi, joka kivikkoisesta alusta huolimatta osoittautui oikeaksi kultakimpaleeksi. Se pääsi heittämällä kantakirjaankin korkeimmalla palkinnolla, jonne ori ilmoitettiin puolivitsillä, kun tallilta oli tapahtumaan lähdössä toinenkin poni ja sille tarvittiin matkaseuraa. Pantyffynnon Hefin Llyr asui pienellä maatilalla Walesin länsirannikolla ja sai yhden varsan – Llanfairllew Eirlysin – koska "olisi sääli jättää tällainen geenipankki käyttämättä" (omistajan sanoin). Rakenteeltaan se olikin erittäin kaunis: kompakti ja syvä runko, sekä ilmeikäs pää pienillä korvilla ja suurilla nappisilmillä. Olisi tosiaan ollut sääli jättää tällainen ori käyttämättä!
Amberhill Glesni (vkkopäistkm, 122 cm) oli valitettavan pippurinen ja arvaamaton. Loistava emätamma, kyllä, mutta täysin epäluotettava käsitellä varsomisen ulkopuolella. Sen rakenne antoi kuitenkin tulisen luonteen anteeksi; se oli vanhaa tyyppiä, jota sen omistaja vaali kuin lasiruusua. Yhdysvaltalaistaustainen tuontiponi Amberhill Glesni jätti kolme varsaa, joista kaksi on erittäin näyttäviä näyttelyponeja ja yksi on menestynyt ratsastusluokissa – mikä ehkä osoittaa, että juuri sellaiseen käyttöön Amberhill Glesnikin olisi ehkä lopulta sopinut, jos sitä olisi koskaan suostuttu satuloimaan kahdesti.
