Lähetä sähköpostia!

Welsh mountain-ponikasvatusta
vuodesta 2020.

📌
Coedpoeth, Wales
England

Bronwijk Fleurin (vkkopäist, 113 cm) tarina alkoi yskähdellen vähän rähjäisen kotitallin takapihalta, jossa vanha rouvashenkilö antoi poniensa suurinpiirtein elellä ja lisääntyä vapaasti. Kahdeksanvuotiaana Bronwijk Fleur päätyi eläinsuojeluilmoitusten jälkeen lopulta pienen hollantilaisperheen silmäteräksi. Siinä perheessä orin älykäs ja kommellusrikas luonne valloitti nopeasti lasten sydämet - ei ollut päivää, jolloin lapset eivät olisi iltapalapöydässä nauraneet Bronwijk Fleurin tempuille! Kilparadoille se ei koskaan astellut, mutta eräs rotuharrastaja oli bongannut orin ohiajaessaan ja päätti hieroa perheen kanssa diilin siitä, että jos hän käyttäisi oria näyttelyissä niin hän saisi siitä muutaman varsan itselleen. Eihän se perhettä haitannut, kun mitään harmia ei siitä heille tullut. Bronwijk Fleur toimi Stal Gloedhoekin siitosorina siis yhden kesän ajan ja jätti sinä aikana jälkeensä viisi varsaa, kaikki toistaiseksi vielä niin nuoria, ettei niistä pysty sanomaan juuta taikka jaata siitä, oliko Stal Gloedhoekin pitäjän pelisilmä ollut tälläkin kertaa oikeassa. Bronwijk Fleur on vieläkin elossa ja asustelee saman perheen luona nykyään ruunana.

Heuvelhof Sven (vkkokm, 117 cm) tunnettiin pienenä mutta pippurisena orina, "Klein en peperig", niin kaikki sanoivat. Heuvelhof Svenin omisti nuori poniharrastaja, joka panosti paljon hevostensa valmennukseen ja kilpailuttamiseen. Poni pääsikin näyttämään lahjakkuuttaan kansallisissa estekilpailuissa, jossa se pärjäsi kokoisekseen ihan mallikkaasti - tyyliluokkiin ei ehkä ollut tällä tykinkuulalla asiaa, mutta aika-arvosteluista se toi palkintoja kotiin vuodesta toiseen. Kilpavuosiensa jälkeen Heuvelhof Sven liisattiin toiselle puolen Alankomaita ponisiittolaan, jossa se vaikutti siitosorina pienen, mutta sitäkin laadukkaamman sukulinjan rakentajana. Sen varsoissa toistuvat orin vahva estekapasiteetti ja yhteistyöhalu. Heuvelhof Sven menehtyi 27-vuotiaana kimosyöpään siittolan tiloissa.

Bosveld Lotte (rtpäistkm, 116 cm) oli mieleenpainuvan miellyttävä tamma, yhtä aikaa hyvin lempeä mutta myös utelias ja rohkea. Täydellinen paketti, ellen sanoisi. Bosveld Lotte ei juurikaan päätynyt näyttelykehille, mutta sen omistaja piti tammaa ennen kaikkea parhaana ystävänään ja sielunystävänään - heistä oli sadoittain yhteiskuvia Facebookissa merenrannalta laukkaamasta, sienimetsältä samoilemasta, halloweenpukuun sonnustautuneena... Kuvistakin näki miten Bosveld Lotte oli pieni, kaunis tamma, aina korvat hörössä ja valmiina mihin seikkailuun ikinä hänen rakas omistajansa häntä veisikään. Bosveld Lotella on nuoruusvuosiltaan kaksi varsaa, jotka perivät sen uteliaan ja luottavaisen luonteen. Tamma eli elämänsä onnellisena Alankomaiden tulppaanipeltojen ympäröimänä kunnioitettavaan 31-vuoden ikään saakka.

Valkheuvel Tessa (rtkm, 120 cm) sitten taas oli valjakkoajokilpailuissa pärjännyt welshtamma, ketterä ja älykäs kuin mikä. Joku sanoikin, että se luki rataa kuin ajatuksella, eikä groomien paljoa tarvinnut sitä ohjeistaa. Valkheuvel Tessalla vedettiin myös joulunaikaan kärryajeluja poroksi pukeutuneena Amsterdamin keskustassa ja kärsivällisyys riitti myös olla tuntitolkulla lapsiperheiden kanssa kuvattavana joulumarkkinoilla. Sillä oli suuri sydän ja huippuunsa viritetty ystävällinen luonne, jota monet halusivat jalostaa omien welshiensä sukutauluihinkin. Valjakkouransa jälkeen Valkheuvel Tessa toimi siitosponina sekä lastenratsuna, se oli sellaista onnellista elämää alusta loppuun saakka. Jälkeläisiä Valkheuvel Tessalle syntyi yhteensä yhdeksän kappaletta, ennen kuin tamma päästettiin ikiuneen nivelrikon vuoksi 24-vuotiaana.

Cefnfaen Tomos (mpäistkm, 115 cm) tunnettiin etenkin Rijstal Meelbergerin suosittuna opetusponina, jossa se asui orivuosiensa jälkeen vuosikymmenten ajan opettaen monet nuoret tytöt ja pojat ratsaille. Ratsastuskoulussa se äänestettiin vuosi toisensa jälkeen vuoden suosituimmaksi tuntiponiksi, kaikki rakastivat valkoista satuponia! Nuoruusvuosina, kun Cefnfaen Tomos asui vielä Brittien saarilla, se jopa kantakirjattiin toisella palkinnolla, mutta sen siitos- ja kisaura ei oikein ehtinyt ottaa tuulta purjeisiinsa, ennenkuin se jouduttiin tulehduksen vuoksi ruunaamaan 6-vuotiaana. Cefnfaen Tomos sai elämänsä aikana vain yhden varsan. Ei ole täyttä varmuutta milloin Cefnfaen Tomos kuoli, mutta ainakaan vuoden 2024 syksyllä sen tietoja ei enää löydy tallin nettisivuilta.

Moelfaen Cadi (rtkm, 122 cm) oli todellinen monitoimiponi, joka toimi niin este- ja kouluratsastuksessa kuin valjakkoajossakin, ja sen selkään (tai kärryille) kelpasi kuka tahansa. Moelfaen Cadi oli helppo poni, yhteistyöhaluinen ja hyvin koulutettu. Sen omistaja oli vanhan ajan hevosmies, joka uskoi, että hyvä poni ansaitsee vankan koulutuksen ja ansaitsee tasapainoisen luonteen - luonneseikat tulivat hänen mielestään ehdottomasti ennen kaunista ulkonäköä. Ehkä juuri tämän vuoksi Moelfaen Cadin elämä oli täynnä monipuolista työskentelyä ja se palveli kotitilaa luotettavasti pitkälle yli kaksikymppiseksi. Tamma sai kolmen vuoden välein kolme varsaa, joista kaikista tuli yhtä kestäviä ja luotettavia poneja lajiin kuin lajiin.

13. marraskuuta 2024 | Teidän korkeutenne

Tobias oli vähän pettyneen näköinen, kun talutinkin sen ratsastuskentän ohi enkä ratsastuskentälle, mutta se kuitenkin hyväksyi suunnitelman nopeasti ja pisteli koreasti perässäni alkuharmituksesta selvittyään. Rankan treeniviikon jälkeen halusin kuitenkin antaa sille kevyempää liikuntaa käsihevosena.

Rentouttavaa se ei silti ollut, sillä Tobiaksen kanssa ei voinut vain haahuilla. Sen kanssa piti aina kävellä kuin niin mahdottoman itsevarmana, tuli eteen mitä tahansa – muuten Tobias kyllä otti ohjat omiin käsiins- siis kavioihinsa. Kotitiellä vastaan tuli traktori. Riimunnarua kireämmälle siis vain ja kohti suden suuta. Tobias pysähtyi hetkeksi traktorin lipuessa lähemmäs, mutta se tiesi kuninkaallisen turvamiehen hänen vierellään noissa mudansyömissä kumisaappaissa olevan aina valmiina tappamaan suden sen puolesta jos tarvitsisi. Yhtäkään silmäystä se ei suonut minulle (siis turvamiehelleen) ja minun piti vain leikkiä leikissä mukana. Tätä tietä, teidän korkeutenne.

Traktorista päästyämme kävelyreitin varrella oli myös naapuritilan tammoja. Ja voi kyllä, Tobias toden totta näki ne. Sen koko olemus muuttui traktoria jänistäneestä epävarmasta teinipojasta kuin taikaiskusta maailman mahtavimmaksi miespuoliseksi otukseksi. Sen pää nousi entisestään, askel muuttui aivan ylimitoitetun kepeäksi, ja se päästi lyhyen, mutta hyvin miehekkään hirnahduksen. Tammat vastasivat siihen tietysti ja yksi jopa juoksi aidalle kosijaansa ihastelemaan.

Ja taas tehtäväni oli vain pitää pää kylmänä ja naru napakkana. Tobias pyörähti ympäri usean kerran (ja minä seurasin perässä kuin hyrrä), kauhaisi maata ja mulkaisi minua kuin minä olisin syypää tämän romanssin estämiseen. Tai siis... ehkä olinkin.

Kun sain nuo sydänkuvioiset silmät viimein erotettua toisistaan, kävely pääsi viimein alkamaan suurinpiirtein sellaisena kuin sen olin ajatellut, eli kevyenä ja rentouttavana. Tobiaksen piti kuitenkin vilkaista tammoihin päin ja pyörähtää ympäri. Se oli kai sen tapa jättää numeronsa tytsyille, että "soitelkaa".

18. tammikuuta 2025 | Ei tule toistumaan

Se, joka väitti, ettei koskaan torkuttanut kellonsoittoa, valehteli. En minäkään aina jaksa olla niin säntillinen, etenkin jos edellisilta on venähtänyt puutarhajuhlien tiimoilla. No, kun lopulta vaikersin itseni tallin puolelle, minut vastaanotti Tobiaksen happaman naaman, kun se oli pettynyt alamaisensa kyvyttömyyteen pysytellä aikataulussa. Se tiesi tasan tarkkaan, että ruoka-aika oli ollut jo neljäkymmentä minuuttia sitten ja se halusi välittää minulle saman, tuomitsevan, viestin.

Kaadoin heinäkasan sen telineeseen ja vasta siinä vaiheessa sain jollain mittamuulla hyväksyvän mulkaisun. Tobias alkoi syödä, mutta silti se mulkaisu kertoi enemmän kuin tuhat sanaa - aikataulu ei saisi pettää toiste.

25. kesäkuuta 2025 | Koetinkivi

Tobiasta kokeilemaan oli tullut uusi ratsastaja. Nuori, osaava, mutta silmin nähden jännittynyt. Tyttö oli saanut selvät ohjeet; kevyt käsi, ei hätäilyä, selkeät avut.

Tytöllä oli aika varovainen ote ratsastukseen. En tiedä pelkäsikö hän tilannetta, hevosta vai minua eniten. Tobias lähti liikkeelle vähän hätäisesti ja sen häntä heitteli päätään puolelta toiselle siihen tapaan, että pelkäsin sen kohta pukittelevan. Ratsastajan käsi oli hieman epätasainen, mutta Tobias kesti sen yllättävän hyvin. Se ei singonnut alta, eikä alkanut viskelemään päätään – Tobias antoi vain varoittavan nykäyksen, että rentoudu nyt hyvänen aika.

"Tobias ei tarjoa osaamistaan heti, mutta kun sen lopulta ansaitsee, se antaa kyllä kaikkensa." Se oli kai tapani kannustaa ratsastajaa. En ollut hyvä kehumaan. Virheitä oli helpompi löytää.

Kolmen vartin jälkeen jokin taikasaiva heilahti ilmassa ja yhteistyö alkoi löytyä. Ensimmäisessä laukkasiirtymisessä Tobias teki ylimääräisen sivuloikan, mutta sen jälkeen se rentoutui - kenties testi oli suoritettu ja testin tulos hyväksytty. Laukka eteni hyvässä tahdissa, kevyesti. Tobias oli tyytyväinen. Ja niin oli tyttökin.

Näin mitä Tobias tytöstä ajatteli. Ja täytyy myöntää tehneeni täysin samoin. "Pärjäsit. Voit tulla toistekin."