Lallys Prairie Joy

welsh mountain-ponitamma, rautiaankimo, 119cm
syntynyt 18.03.2021, 20-vuotias kuollessaan
koulutustaso He C/60cm
omistanut Llanwenarth Stud, VRL-14901 | kasvattanut Lallybroch, Scotland, GB

VH21-024-0033

VIR MVA Ch-arvonimi myönnetty 31.07.2022
Kantakirjattu 20.09.2021 pistein 63p. = KTK-III

Satu prinsessasta ja herneestä voisi olla kirjoitettu Prairiesta. Tosin vain siltä osin, että Prairie on aivan autistisen tarkka pienistäkin ärsykkeistä ja häiriötekijöistä. Se kyllä huomaa tuon kirotun herneen vaikka viidentoista patjan läpi. Herneen virkaa toimittavat vuoroin omistaja, toiset nelijalkaiset, (ehdottomasti) satulavyö ja välillä jopa väärä ruokkimisjärjestys. Palveluväen paranee heittää Prairien heinät ensimmäisten joukossa, ellei ole nikkarointituulella.

Sangen ovelana ponina Prairie on aina keksimässä kepposia. Sen tarhaankin tuli asentaa lisälanka, kun se karkasi kolme kertaa ensimmäisen päivänsä aikana könyämällä aidan ali vapauteen. Muutkaan hevoset eivät arvosta Prairien kolttosia ja väistävät salamannopeasti tammaa, mikäli hän lähestyy muita. Mutta voiko heitä edes moittia siitä, en minäkään olisi sellaisen ystävä, joka antaa jatkuvasti turpaan muille. Yrittää se löylyttää ihmisiäkin (pölyharjalla turpaan on sen suosikki), mutta meillä taas karkuun juokseminen ei ole vaihtoehto.

Prairien leuat louskuvat sen verran tiheään tahtiin sitä hoitaessa, että sen kanssa on tehtävä nokkimisjärjestys selväksi heti kättelyssä. Muutoin kaava on seuraavanlainen: tarhasta kiinni ja naps, talutetaan talliin ja naps, harjataan kylkiä ja naps, satulavyön kiristys ja naps. Napakan kommennuksen jälkeen se napsii ilmaa edelleen korvat luimussa ja alahampaat irvistäen kuitenkaan koskematta ihmiseen, joten jonkinlainen kunnioituksen hiven sieltä pohjimmiltaan löytyy. Vahinkolaukaus voi silti tapahtua satulavyön kanssa.

Täydellinen potentiaalinen puute loistaa läsnäolollaan kun katsoo Prairieta liikkeessä. Käynnissä hidas kuin paikallinen etana, ravi tikittää kuin aikapommi ja laukka nousee kiitoravin jälkeen hyvänä päivänä. Näissäkin askellajeissa on pelkkä vakionopeus ilman minkäänlaista säätövaraa. Lasten tunnottomaksi potkitut kyljet vastaanottavat apuja noin puolen minuutin viiveellä, mutta silloinkin on vielä yksi mutta. Prairie ei tee, jos Prairie ei halua. Jos se ei halua mennä kulmaan, niin se löytää kyllä keinot puskea oikoreittiä vaikka raippa kuinka viuhuisi selässä. Jos se ei halua kuunnella pidätteitä, niin asiasta voi luistaa heittämällä pään vielä entistä korkeammalle. Ja aina on hyvä hetki heittää pari pukkia.

Esteratsastus on Prairien kanssa siinä mielessä helpompaa, että riittää kun ohjaa Prairien oikealle esteelle ja toivoo parasta. Pienistä esteistä se kyllä menee yli vaikka silmät sidottuna (siis ratsastajan), mutta kavalettien lähennellessä polvenkorkeutta Prairie saattaa aivan summamutikassa kieltää. Ehkä se kirottu herne oli taas löytänyt paikalle.