Llanwenarth Stud

    Dowys Piccadilly Circus     KTK-III

Piddyn ei pitänyt koskaan jäädä. Se tuli meille vähän kuin projektina, jonka välietappi olimme me, ja päätepiste jonkun nuoren kilpaponina. Rahaahan minä sillä yritin tehdä. Niin ainakin ajattelin, kun se tuli meille yhtenä keväänä, vihreänä ja keskenkasvuisena. Kirjoittelin jo myynti-ilmoitustakin valmiiksi mielessäni ja lopulta sen julkaisin.

Mutta kuukausienkaan päästä Piddy ei oikein herättänyt kenenkään kiinnostusta.

Kokohan näissä on aina haasteellinen; liian pieni aikuisille, eli lastenponiksi nämä lähtökohtaisesti menivät. Siitä syystä piti olla pomminvarma, helppo, valmis paketti. Sitähän se Piddy tavallaan olikin, mutta kukaan sitä kokeilleista lapsista ei saanut sitä liikkeelle. Siinä vaiheessa alkoi hikipisara jos toinenkin kohoilla otsalle myötähäpeästä. Piddy oli kuitenkin roikkunut jo usean kuukauden myynnissä, eikä se ollut löytänyt kotia, mikä ei tehnyt hyvää minun imagolleni. Jossain kohtaa oli pakko vetää ilmoitus pois.

Joten, ehkä vähän vahingossa, se oli tullut jäädäkseen.

Jos hevonen on saanut nimekseen Piccadilly Circus, sitä helposti maalailee mielessään kuvaa suuresta ja kaaottisesta tapauksesta. Mutta ei nimi miestä pahenna, eikä Piddy ole alkuunkaan sitä, mitä nimi lupailee. Jos sen nimi viittaileekin vilkkaaseen suurkaupunkiin, niin sen luonne kyllä paljastaa sen olevan enemmän uinuva pikkukaupunki.

Piddy on käsittämättömän lungi kaveri. Ei ole kiire mihinkään (välillä mietin iltaisin, että onko se ollut koko päivän samassa kohtaa tönöttämässä, vähän eri asennossa kylläkin), eikä kaikki ole niin vakavaa. Tasaisena ja rauhallisena tyyppinä Piddy arvostaa kaikkea missä saa vaan olla - harjaushetket, paijailutuokiot, manikyyrit, jne. Siinä alkaa helposti yhdellä jos toisellakin tuo unelias energia tarttua, silmä painua kiinni ja alahuuli roikkua.

Eikä maailmanmeno juuri muutu selästäkään käsin. Piddy ei tee mitään ilman, että sitä on ohjeistettu. Siinä on hyvät ja huonot puolensa - se ei tosiaan tarjoa mitään ylimääräistä, ei rieku tai pukittele, mutta ei myöskään tarjoile mitään upeita ratsastuskokemuksia ilmaiseksi. Jokainen askel täytyy olla oikeasti ratsastettu Piddyn kanssa. Joku pitää sitä ehkä laiskana (ja voi olla oikeassakin), mutta on tällaisessä energiassa oma viehätysvoimansakin, ja jos vaan itse jaksaa hinkata, niin onhan Piddy oikein kiva ratsu. Sitä ei saa kyllästymään toistoilla ja kun sen saa oikeasti hereille ja mukaan työntekoon, niin sieltä löytyy ihan fiksu ratsu kaiken sen unihiekan takaa.

Esteistä Piddy ei ole oikein koskaan välittänyt. Menee yli, jos on pakko ja siinä se. Jos tuot sen hyvin esteelle, se hyppää ihan siististi, mutta jos et tuo, niin ei se homma kyllä oikein vakuuta ketään. Opettaahan se toki ratsastamaan enemmän kuin ne, jotka menevät yli mistä vain ja mistä paikasta vain.

Sukuselvitys

Isä Gwair Ringmaster ei eläessään jäänyt kyllä keneltäkään huomaamatta. Mahtailevaksikin haukuttu ori kulki aina kaula kauniisti kaarella isoin askelin ja se sai aina kaikkien päät kääntymään ihastuksesta näyttelykehissä. Ratsastuslajeissa sillä ei kilpailtu koskaan, mutta näyttelyistä se napsi mainetta ja kunniaa - ja keräsikin nopeasti sertit muotovalioitumiseen ja hurmasi kantakirjatuomaritkin saaden komean ykköspalkinnon. Pelkkä kiiltokuva Gwair Ringmaster ei kuitenkaan ollut, vaan se vaati käsittelijältään varsin paljon rauhallisuutta, pitkiä hermoja ja täsmällisyyttä, sillä turhan hätäinen toiminta sai sen pasmat ihan sekaisin ja silloin oli tuli irti. Gwair Ringmaster oli kohtalaisen kysytty siitosorina, ja sille on rekisteröity jopa 23 jälkeläistä, joista osa varattiin ulkomaille jo ennen niiden syntymääkin.

ii. Talen Black Magic oli myös aikansa ilmiö. Me varttuneemmat ihmiset muistelemme vieläkin teehetkiemme lomassa, kuinka voikonkimo Talen Black Magic vei BIS1-sijan toisensa jälkeen, jättäen muut osallistujat vain nuolemaan näppejään. Vahvaluustoinen ori oli kaukana kevyestä ja ylväästä sporttimallin silakasta - siinä oli ennemminkin sellaista vanhanaikaista charmia ja mahtipontisuutta. Kaiken karskiuden alla oli kuitenkin hyvin herkkä sielu, joka ei pitänyt alkuunkaan kovista otteista, ja sen kanssa pärjäsivätkin parhaiten ne, jotka osasivat kuunnella, eivätkä vain komennella. Näyttelyuransa jälkeen Talen Black Magic toimi siitosuran ohella myös valjakkoajossa, vaikkei siltä saralta olekaan valitettavasti mitään suuria menestystarinoita kerrottavaksi. Talen Black Magic lopetettiin 18-vuotiaana laitumella tapahtuneen etujalan murtuman vuoksi.

ie. Perinfaeryth Twinkle lienee tämän suvun "takapihanvahvistus". Tälle nimelle ei löytynyt kilpailutuloksia, ei näyttelyserttejä, ei niin yhtään mitään. Naapuriltani kuulin, että Perinfaeryth Twinkle oli ollut ainakin viimeisinä vuosinaan yhden skottilaismummon omistuksessa, ja toimittanut lähinnä ruohonleikkurin virkaa heidän takapihallaan. Ja jos matikkapääni on yhtään oikeassa, niin tätä ennen se oli ollut sellaisella omistajalla, joka oli käyttänyt sitä jalostuksessa, sillä sen jälkeläinen Gwair Ringmaster vaikutti mielestäni ensinnäkin fiksulta ja harkitulta varsalta, ja toiseksi, se oli syntynyt Perinfaeryth Twinklen ollessa vasta nelivuotias. No, faktaa on kuitenkin se, että Perinfaeryth Twinkle syntyi vuonna 1997 ja kuoli vuonna 2019. Kaikki siinä välissä onkin sitten vain huhupuhetta.

Emä Rhudfaenor Callie oli kunnon työmyyrä, täsmälleen sellainen tasainen suorittaja, jollaista käyttöponista toivotaankin. Se oli niin varma kaikessa mitä teki, rehellinenkin, eikä koskaan pistänyt turhaan kapuloita rattaisiin. Ei ehkä erityisen näyttävä, mutta jos ottaa huomioon miten Rhudfaenor Callie kuitenkin kilpaili sekä koulu- että esteratsastuksessa, sekä myöhemmin vaihtoi vielä valjakkoajoonkin, niin kyllähän siinä kohtaa arvostus alkaa nousta. Tästä tammasta olisi ollut vaikka astronautiksi, jos sen olisi siihen kouluttanut! Näppärän kokoinen päistärikkö oli ehtinyt ennen kilparatsastajaperheeseen muuttoa tehdä myös muutaman varsan, joista merkittävimpänä mainitsen tietenkin oman Dowys Piccadilly Circuksen. Myöhemmillä vuosillaan Rhudfaenor Callie myytiin Tanskaan jalostuskäyttöön, mutta jatkuvat kohtutulehdukset estivät aikeet, eikä tammalle syntynyt enempää varsoja kuin mitä se oli ehtinyt nuoruudessa varsomaan.

ei. Carondraig Knight Ryder puolestaan oli mielestäni suhteellisen arvostettu jalostusori, jonka jälkeläisiä löytyy monista käyttöponisuvuilta aivan ympäri Eurooppaa (ja yksi taitaa tätä nykyä löytyä rapakon takaa Yhdysvalloistakin). Carondraig Knight Ryder toi sukuihin ryhtiä ja liikettä, mitkä olivat ne valttikortit, joilla oria mainostettiin. Sitähän ei tietenkään erikseen mainittu, että ori itse oli varsinainen kuumakalle, mutta ehkä se ei ollut periytyvää - ainakaan jos Rhudfaenor Callieta katsoo. Ori ruunattiin siinä kohtaa, kun sen pää ei enää kestänyt asumista samalla tontilla kymmenpäisen tammalauman kanssa, ja vaikka luulisi luonteen tasoittuneen ruunauksen yhteydessä, niin ei. Kuumakalle se oli loppuunsa saakka, eli kaksikymmentäkaksivuotiaaksi, jolloin aggressiivinen kimosyöpä vei tämän legendan mennessään.

ee. Maethrwynog Ambrose taas oli ihan toisenlainen poni tässä sukutaulussa. Pienikokoinen, jopa vaatimattoman näköinen tamma ei ensisilmäyksellä tehnyt vaikutusta (ei edes tallin sivuilla käytettyjen filttereiden läpi), mutta geenilotossa se oli voittaja ja sen jälkeläisissä onkin suuria menestyjiä toisensa perään. Hontelon näköinen rimppakinttu Maethrwynog Ambrose oli liikkeiltään kuitenkin kovin näyttävä ja tasapainoinen, että moni kasvattaja päätyi käyttämään sitä nimenomaan parantamaan omien kasvattiensa liikkeitä. Liikkuessaan tamma oli kuin lasihevonen musiikkirasiassa - siro, kaunis, herkkä. Sille ei kuitenkaan tahtonut löytyvän sopivan kokoista ratsastajaa, jonka vuoksi sillä kilpailtiin melko säästeliäästi. Maethrwynog Ambrosen merkitys siitostammana näkyikin vasta sen kuoleman jälkeen, kun sen jälkeläiset alkoivat napsia eri lajien kärkisijoja.