Lähetä sähköpostia!

Welsh mountain-ponikasvatusta
vuodesta 2020.

📌
Coedpoeth, Wales
Yhdistynyt kuningaskunta

Penyffordd Arhys (mkm, 113 cm) oli tavanomaisen sunnuntaiponiharrastelijan "siitosori" - jolla ei kyllä minkäänlaista näyttöä tai meriittiä tähän hommaan löytynyt. Aika ajoin Penyffordd Arhysista jätettiin kuitenkin jalostusilmoitus nettiryhmään ja usein oria tarjottiin jalostukseen aivan pilkkahintaan tai jopa täysin ilmaiseksi. Ulkoisesti ori oli toki komea, vaikkakaan ei todennäköisesti olisi nykyihanteita vaalivia tuomareita miellyttänyt raskaahkon tynnyrimäisen olemuksensa vuoksi. Näille wanhanmallisille welsheille löytyi kuitenkin oma fanaattinen kannattajaporukkansa, joka oli valmis käyttämään Penyffordd Arhysia tammoilleen ilman että se oli käynyt kertaakaan edes jalostusarvostelussa. Tuskin orilla paljon ratsastettiinkaan, sillä sen takiaisten koristamasta harjasta saattoi päätellä orin elelevän aika tukevasti vain oloneuvoksena. Omistajan kerskailut, kuten "ihan hyvä ratsu" ja "kulkee hyvin omalla moottorilla" saattoivat olla myös täyttä bluffia. Ilmeisen terveenä ori kuitenkin pysyi siihen saakka, kunnes se jouduttiin reilu parikymppisenä lopettamaan kimosyövän johdosta.

Cwmarthur Ffion Rhys (mpäist sab, 116 cm) särähtää welshkasvattajan korvaan yhdestä syystä; se oli ihan tavallinen perusponi mutta satojen kimojen seassa toki erikoisen värinen ja siksi aikanaan jotenkin suosittu (kuulostipa katkeralta). En voi väittää törmänneeni moneenkaan tämän väriseen mounttiin, mutta en ainakaan minä valitsi yhtään oria pelkän värin vuoksi. No, olihan se sentään II-palkinnolla kantakirjassa ja kehuttu luonteensakin puolesta, mutta silti... Cwmarthur Ffion Rhys pyöri aikansa myös ridden-luokissa haalimatta kuitenkaan sen kummempaa menestystä. Jälkeläisiä sille joka tapauksessa siunaantui seitsemän jalostusvuoden aikana jopa 47 kappaletta, joista taisi peräti kaksi periä isänsä himoitun värityksen. Loput olivatkin tavan rautiaita ja ruunikoita, jotka jäivät sitten pyörimään kasvattajiensa käsiin.

Trefgwynfor Eirlys Morwen (rnkm, 111 cm) syntyi samana päivänä Harry Potterin kanssa (tärkeä mainita), mutta oli syntymäpäiväkaimaansa kuitenkin rutkasti nuorempi. Siinä missä Potterille saapui savupiipusta 11-vuotiaana kirjeitä velhokoululta, koki myös Trefgwynfor Eirlys Morwen elämänsä käännekohdan 11-vuotiskeväänään kun arvon Glynmawrin herttuatar lunasti tamman omiin nimiinsä ja poni pääsi elämään ruhtinaallista elämää isoon kartanoon. Herttuatar oli varsin innokas ponikasvattaja, hän käytti tammaa tiuhaan tahtiin näyttelyissä ja keräsi sille meriittejä meriittien perään ennen tamman siirtymistä kokoaikaiseksi siitostammaksi. Trefgwynfor Eirlys Morwenillä on yhteensä 5 jälkeläistä. Tamma oli herttuattaren palvelusväen suosikkihevonen lauhkean luonteensa ansiosta ja koko kartano täyttyi kyynelistä syyskuisenä iltapäivänä 2018, kun Trefgwynfor Eirlys Morwen löytyi laitumelta jalka katkenneena jolloin se oli pakko päästää ikiuneen.

Glynmawr Llewelyn ap Rhosyn (rtpäist, 112 cm) syntyi pienen ja idyllisen maatalon takapihalle, jossa se eli tyytyväisenä vailla huolen häivää ensimmäiset vuotensa kirmaten emänsä ja sisarustensa kanssa villeinä ja vapaina. Vapaus kuitenkin päättyi, kun isäntäpari joutui iän takia muuttamaan lähemmäs isoa kaupunkia ja ponit lähtivät pakkohuutokauppaan. "Kolmesataa puntaa ensimmäinen, toinen ja kolmas - myyty isohattuiselle leidille keltaisessa leningissä!", kumahti viimeinen tarjous eikä Glynmawr Llewelyn ap Rhosynillä ollut aavistustakaan millaiseen paikkaan se oli juuri muuttamassa. Nantferlaisissa asuva piikikäs ja töykeähkö rouva Davies omisti laatutietoisen, mutta aivan taskukokoisen, ponisiittolan miehensä kanssa ja Glynmawr Llewelyn ap Rhosynistä tuli sen uusin lisäys. Tammaanhan hän ei koskaan koskenut itse, sen hoitivat hevosenhoitajat - jotka ajeluttivat hevosia näyttelyistä toiseen ja antoivat niille sitä huomiota, jota niiden omistaja ei pystynyt antamaan. Omistajarouva oli lyhytpinnainen ja kulki usein raippa käsissä ympäri tallialuetta (sanomattakin selvää mitä hän kepillä teki). Glynmawr Llewelyn ap Rhosyn ei koskaan kilpaillut ratsastuksen saralla, mutta hevosenhoitajat ovat jakaneet myöhemmin kuvia joissa ovat käyneet tammalla laukkaamassa maastossa, kiipeilemässä nummilla ja jopa kahlaamassa lammen rannalla. Ponin tarkkaa kuolinpäivää ei ole tiedossa, mutta sen tiedot poistuivat Nantferlaisin siittolan kotisivuilta kevättalvella 2024.

Trefgarth Myrddin ap Hywel (m, 121 cm) on se tämän suvun kiintiönimi mitä tulee menestykseen - orihan oli oikea kuuluisuus! Trefgarth Myrddin ap Hywel oli liikkeiltään kuin hevonen pienoiskoossa, eikä I-palkinnolla kantakirjattu ori jättänyt ulkomuodoltaankaan kylmäksi. Siitä kyllä kiersi ikävä juoru, jossa huhuttiin orin omistajien vuolleen sen kavioita niin paljon, että se saatiin mahtumaan mountin mittoihin ja mahdollista oli siis, että virallisesti Trefgarth Myrddin ap Hywel olisi voinut olla jopa sektion B welshponi. Mutta mene ja tiedä, näin vain kuulin kampaajalta ohimennen... Kouluratsastuksessa Trefgarth Myrddin ap Hywel kamppaili aina kärkisijoista jopa isoja puoliverisiä vastaan ja pisti niille tosissaan kampoihin. Tammanomistajat kävivät villeinä sinä kesänä kun Trefgarth Myrddin ap Hywelista julkaistiin ensimmäinen mainos, eikä ori voinut edes ottaa kaikkia halukkaita vastaan. Kaiken kaikkiaan Trefgarth Myrddin ap Hywelille jäi 98 jälkeläistä, joista kehkeytyi varsin kivoja linjoja tämänkin päivän sukutauluihin.

Penygarn Rhosyn (rnpäistkm 114 cm) oli kiiltokuvamainen painos "oppikirjamountista". Kimo (oma mielipiteeni; kuten olla pitää), harvinaisen sopusuhtainen ja upeat mittasuhteet päänalueella, mutta myös taitava ja monikäyttöinen yleisponi. Alunperin Penygarn Rhosynin piti lähteä Saksaan vieroituksen jälkeen, mutta hiljalleen ponin kasvaessa tulevaisuuden suunnitelmat muuttuivat eikä tammasta raaskinutkaan päästää irti. Valloittavan lempeän ja pitkähermoisen Penygarn Rhosynin geenit olivat ehdottomasti sellaiset, joita kannatti jalostaa eteenpäin täällä rodun kotimaassa! Tamma kantakirjattiin II-palkinnolle jääden vain nippanappa kirkkaimmasta ykkösestä ja se varsoi siitosuransa aikana viisi upeaa jälkeläistä. Penygarn Rhosyn myytiin 16-vuotiaana Irlantiin ansaitulle eläkkeelle pakkohuutokaupassa omistajiensa ikääntymisen vuoksi.

15. heinäkuuta 2024 | Älä koskaan ikinä muutu

Sanon sen vielä kerran, mitä olen sanonut monesti aiemminkin; Mitch ei taida olla penaalin terävin kynä. Mutta joskus siitä on näköjään hyötyäkin.

Heräsin nimittäin Emmerdalen jälkeisiltä päiväuniltani siihen, että puhelin soi. Naapuri ilmoitti kireällä, mutta ehkä hieman huvittuneellakin äänellä, että "muutama hevonen" on parhaillaan syömässä heidän petunioitaan olohuoneen ikkunan takana. Karkulaisten määrästä päätellen ne olivat meidän orimme - tai lukumäärä ainakin melkein täsmäsi siihen. Hieno juttu. Kunhan en yhdentoista kuukauden päästä saisi soittoja mistään vahinkovarsoista, niin eiköhän tämä tästä.

Kävimme mieheni kanssa narujen kanssa noukkimassa karkulaiset kiinni pitkin naapurin pihaa (mikä ei ollut aivan yksinkertaista, koska yksi oli sotkeutunut puutarhaletkuun ja toinen piti koko hommaa hauskana hippaleikkinä). Talutimme kuitenkin lopulta kiukuttelevan joukkion takaisin kotiin ilman, että yksikään niistä näytti edes hitustakaan katuvalta.

Mutta kun pääsimme takaisin laitumelle, meitä vastassa ei ollut myrtynyt joukko rikoskumppaneitaan etsiviä poneja, vaan Mitch. Siinä missä muut hevoset olivat menneet täyttä laukkaa kukkapenkkeihin ja kaupunkilaisjärkien äärirajoille, Mitch oli jättäytynyt turvalliselle mukavuusalueelleen — ja hyvä niin.

Se ei ollut ottanut osaa suurpakoon. Se ei näyttänyt ottaneen edes askeltakaan sinä aikana, kun rikos oli tapahtunut, ja se näytti samaan aikaan hämmentyneeltä ja helpottuneelta nähdessään meidät kaikki. Mitch puhalsi ilmaa sieraimistaan pienin, nykivin henkäyksin.

Ajattelin sen miettivän, että pelottiko sitä enemmän se, että kaverit lähtivät – vai se miksi ne ylipäänsä halusivat lähteä, mutta Mitchin arkailulle löytyi selitys nopeasti. Rikkoontuneen aidan toisella puolella pensaassa roikkui tuulen riepottelema muovipussi. Se kahisi, rahisi ja lepatteleli itsensä välillä irti oksasta, kuin olisi yrittänyt kirjaimellisesti hypätä pienen ponin päälle. Peto, jos Mitchiltä kysyttiin.

Se ei siis ollutkaan erityisen tunnollinen poni näiden karkulaisten joukossa, vaan se oli nynnerö.

Eikä minulle ollut sydäntä kertoa sille, että peto olikin vain muovipussi. Sehän olisi vienyt siltä viimeisetkin miehuudenrippeet mennessään.

Kun talutimme viimeisen karkurin sisään aitojen sisälle ja napsautin portin kiinni, Mitch asteli varovasti lähemmäs tiedustellen oliko vaara jo ohi. Se nuuhki hetken kättäni, laski sitten päänsä ja huokaisi. Se oli takuulla varma, että kuolisi tänään.

Ensi viikolla lupaan ottaa sen mukaan kylälle jätskireissulle. Mutta vain jos löydän sopivan reitin, missä ei kahise tai lepattele mikään.

09. huhtikuuta 2025 | Se tuntuu tältä

Mitch seisoo allani metsän laidalla. Sade ropisee kevyesti olkapäilleni ja sen selkään, mutta se ei tunnu huomaavan. Se on jumissa. Ei siis fyysisesti (tällä kertaa), vaan jossain siellä pienessä ja vähän epämääräisessä ajatusketjussaan, jonka päässä pitäisi olla ratkaisu; mennäkö vasemmalle vai oikealle. Eteen vai taakse.

Tai ehkä ei mennä ollenkaan.

"Kyllä sä sen yli pääset", maiskautan sitä eteenpäin, mutta Mitch ei liiku. Se seisoo paikallaan ojan penkereellä ja se vaikuttaa vähän kuin se olisi unohtanut mitä juuri olikaan ollut tekemässä.

Sitten sen etujalka nytkähtää. Sitten takajalka. Pää kurottautuu haistelemaan. Lopulta se ottaa yhden, harkitun askeleen eteenpäin. Sitten pysähtyy taas.

"Tarvitsetko vielä yhden tuumaustauon kenties?"

Maailma tuntuu liian nopealta Mitchin rytmiin. Ehkä Mitch on tullut luoksemme opettamaan, että ei aina tarvitse kiirehtiä. Voi pysähtyä, olla vähän hidas, hömelökin – ja silti tulla perille. Lopulta. Pääasia, että muistaa lähteä.

"Time's out. Let's get going", rohkaisen sitä uudelleen, ja lopulta pääsemme ojan yli loikalla, joka tuntuu Mitchistä vielä valtavammalta kuin minulle.