Canffynnon Iona 💖

Gwyoll Havoc (m, 120 cm) ruunattiin ensimmäisen jalostuskautensa jälkeen kivestulehduksen vuoksi, jonka jälkeen se myytiin hurmaavan perheen silmäteräksi Skotlantiin. Ruunaus oli kova isku pienelle englantilaiselle takapajulalle, jossa Gwyoll Havocista oli lupailtu seuraavaa isoa nimeä mountainponien jalostuksessa ja jossa useammallakin kyläläisellä olivat rahansa pelissä. Musta läsipää oli ollut herrasmies jo ennen ruunaustaankin, mutta kuohittuna siitä tuli vielä entistäkin herttaisempi ja sydämmellisempi tapaus. Gwyoll Havoc ei koskaan kilpaillut, joten sen mahdollinen potentiaali ratsastuksen suhteen jäänee ikuiseksi arvoitukseksi ellei se vielä vaihda kotia paikkaan, joka olisi kiinnostunut sitä kilpakentillä esittämään.

Bladdfa Moelwyn (rnpäistkm, 118 cm) teki myös lyhyen jalostusuran kantakirjauksen jälkeen, mutta jalostuslupaa ei enää jatkettu uudelle kaudelle harmillisen nivustyrän vuoksi. Orin ura näyttelykehissä jäi siihen kun sillä ei ruunana ollut arvoa siitoksessa. Tämän jälkeen Bladdfa Moelwyn jäi omistajiensa muiden ponien varjoon ja se eleli tyytyväistä elämää puolivillinä Walesin laitumilla, kunnes se yhtenä syysyönä mystisesti katosi laitumelta. Ponia etsittiin kissojen ja koirien kanssa sankassa usvassa, vapaaehtoisia etsijöitä tuli muistakin kaupungeista auttamaan, mutta Bladdfa Moelwynistä ei löytynyt jouhikarvaakaan. Naapurin Poppy huhusi, että ponin omistajat olisivat tehneet tempauksen näkyvyyden vuoksi (heidän tilansa oli kovaa vauhtia syöksymässä konkurssiin ja raha oli tervetullutta mistä lähteestä hyvänsä), mutta tiedä häntä. Britit kun ovat kovia juoruilemaan teekuppostensa ääressä...

Cetws Glenysistä (mrn, 119 cm) puhuttaessa tiesin kenelle soittaa. Piippua poltteleva Cetwsin herraskartanon isäntä, vanha poniharrastelijaystävä toiselta puolen Walesia, osasi kertoa jutun jos toisenkin Cetws Glenysin pitkästä elämästä. "Täällä se syntyi" hän aloitti haikeasti huokaisten, "...ja täällä se lopulta kuoli" hän sanoi pitkän puhelun päätteeksi. Siinä välissä isäntä kertoi kuitenkin pitkät tarinat sauhujensa välissä, kuinka Cetws Glenys oli toiminut herraskartanon kantatammana ja ollut niin bloody remarkable mare. Kysyessämme mikä tammasta teki niin merkittävän (sillä eihän siitä löytynyt tuloksia miltään saralta), loukkaantui Cetwsin isäntä ja totesi, ettei Cetws Glenysin koskaan tarvinnut todistella upeuttaan. Ymmärsin täysin mistä isäntä puhui. Toisissa poneissa vain oli sitä jotain. Sen ei aina tarvinnut olla pitkä meriittilista tai missin ulkomuoto, vaan toiset ponit osasivat hurmata sisimmällään.

Llantfechan Mwcin (vkkkm, 116 cm) nimi lukee tietosanakirjassa puskaponi-kohdan selityksessä. Se on aivan tavallinen tamma, ei mitään merkittävää tai historiankirjoihin kirjoitettavaa. Llantfechan Mwci asuu maalaisten tyyliin hippusen alkeellisissa oloissa Etelä-Englannissa säpäkän täysiveritamman kaverina (kiitos Facebookin, että meillä ovat edes nämä tiedonlähteet ja stalkkausmahdollisuudet käytössämme!). Ennen kymppisynttäreitään tamma sai kaksi varsaa asuessaan vielä Canffynnonissa; Canffynnon Ionan ja Canffynnon Merlinin. Nykyisillä omistajillaan on monta kuvaa Llantfechan Mwcistä esillä profiilissaan, ja vaikka niiden perusteella on vaikea tehdä todenmukaista arviota tammasta, siitä ainakin välittyy rakastetun ponin lempeä olemus. Ja sellaisen tyytyväisen ponin katse, kun se saa tehdä sitä mistä tykkää ja jota hemmotellaan ekstraporkkanoilla joka ilta.

Blackwood Madryn (rtkm, 119 cm) on se ori, josta jokaiselta vanhalta welshponiharrastajalta löytyy valokuva jos toinenkin laatikoistaan. Niin löytyi myös Gwynethin arkisoista pino pölyisiä valokuvia tästä valkoisesta satuponista. Eivätkä salamavalot turhaan olleet räiskineet, Blackwood Madryn oli tyrmäävä paksun orikaulansa ja upean, vanhanmallisen rakenteensa kanssa! Etenkin Gwynethin kaltaiset wanhanajan mountainponeja rakastavat harrastajat pitävät Blackwood Madryniä edelleen suuressa arvossa sukupuissa (Gwynethin hiljainen naurahdus: "eikä haittaisi jos nimi olisi kahdestikin samassa suvussa"). Gwyneth muistanut Blackwood Madrynin kilpailleen varsinaisesti muissa lajeissa kuin näyttelyissä, mutta se esiintyi aina edukseen näytöksissä, joihin tarvittiin näyttävää walesin vuoristoponia vetonaulaksi.

Leifionydd Ilse (vkk, 112 cm) ei saavutuksillaan häikäise; tamma kävi nuorena plikkana kantakirjaustilaisuudessa ja sen jälkeen se on elänyt varsin hiljaista elämää. Ei kilpailutuloksia, ei näyttelytuloksia, muutama rekisteröity jälkeläinen. Uskoisin Leifionydd Ilsen eläneen varsin tavallista ponin elämää walesissa, eli päivät pitkät nummilla laiduntaen, josta se muutaman vuoden välein haettiin astutettavaksi, kun tarvittiin rahapulassa myyntivarsoja. Yksi kuva Leifionydd Ilsestä löytyy sukupankista, jossa voikko (tai jopa voikonpäistärikkö) paksu poni nyhtää ruohoa kallionkielekkeellä. Poni oli todella tuhdissa kunnossa kuvanottohetkellä, joten sen ulkonäöstä on vaikea lausua mitään turhan ruusuisia sanoja. Olihan se ihan... no, söpö.