Lähetä sähköpostia!

Welsh mountain-ponikasvatusta
vuodesta 2020.

📌
Coedpoeth, Wales
Yhdistynyt kuningaskunta

Twystep Juniper (rtpäist, 115 cm) oli jo pienestä pojasta lähtien tottunut poseeraamaan näyttelykehissä ja niittikin mainetta ja mammonaa voittajana kerta toisensa jälkeen. Se edusti aikanaan omaa sektiotaan hienosti myös näyttelyiden ulkopuolella perheen lasten ratsuna kilpailuissa sekä tietysti myös jalostuskäytössä. Tuomarit ihastelivat sen vankkaa ja ylvästä tyyppiä, ja se voittikin Best In Show-tittelit All Welsh Championships-näyttelyissä kaikkina peräkkäisinä vuosina 2010-2015. Monet ihmettelivätkin miten näin hieno ja hyväluontoinen ori raaskittiin myydä lopulta pois Briteistä Alankomaihin, jossa se jatkoi siitostoimintaa - jälkeläisiä kertyi kaikenkaikkiaan huimat 67 kappaletta.

Tregoed Rheiol Dau (rnpäistkm, 113 cm) pärjäsi myös omalla aikakaudellaan etenkin näyttelykehissä, mutta kilpaili myöhemmin lisäksi kouluratsastuksessa. Kummassakin lajissa ori oli omaa luokkaansa; näyttelyissä se piti Best In Show-paikkaa useana vuotena kunnes poikansa Twystep Juniper syrjäytti hänet ja ratsastuskilpailuissa se eteni pikkuponiksi tavattoman korkealle. Tregoed Rheiol Daun tiedetään periyttäneen miellyttämisenhaluista ja tasaista luonnetta jälkeläisilleen, joka tasapainotti loistavasti joidenkin nopeasti syttyvien tammojen tulista luonnetta. Suolikierre vei kuitenkin Tregoed Rheiol Daun mennessään 11-vuotiaana.

Tan-y-Felin Euryl (rtkm, 117 cm) asui ikänsä erään englantilaisen rouvashenkilön takapihalla kolmen muun ponitamman kanssa toimittaen pihakoristeen virkaa ja osallistuen satunnaiseen kasvatustoimintaan. Jos sitä edes kasvatustoiminnaksi voisi kutsua - vanhalla rouvalla ei tiennyt hölkäsen pöläystäkään tavoitteellisesta ponikasvatuksesta - vaan hän kokeili erilaisia, omasta mielestään hienoimpia, oreja vuorotellen tammoilleen. Ta-y-Felin Euryl oli kuitenkin siinä mielessä helppo yhdisteltävä kun sillä oli jo valmiiksi lauhkea ja viisas luonne, että isäorin kriteereiksi riitti ensiluokkainen rakenne. Tammalle syntyi vuosien aikana kuusi jälkeläistä, joista ehdottomasti kirkkaimmaksi tähdeksi nousi Twystep Juniper.

Dyoll Wyth Anwyled (rnkm, 114 cm) oli melko vähän käsitelty tamma, joka revittiin laitumelta aina kerta vuoteen näyttelyihin ja lopun aikaa se sai keskittyä rauhassa varsantekoon. Se oli ollut niin vähän tekemisissä ihmisten kanssa, että se ei suuremmin kunnioittanut ihmisiä ja olikin melkoisen tuittupäinen tapaus. Eihän Dyoll Wyth Anwyled näyttelyissäkään siivosti käyttäytynyt, vaan riehui menemään minkä kerkesi eivätkä tuomarit katsoneet tätä kovin hyvällä. Hyvästä, vahvasta rakenteesta ja kauniista koverasta päänmuodosta huolimatta käytös karsi sen pisteitä, eikä tamma koskaan päässyt Supreme-luokkiin muun kerman kanssa.

Nefynfawr Saled Pryd (rnkm, 118 cm) kipusi jopa I-kantakirjapalkinnolle ja osallistui useimpiin suuriin poninäyttelyihin ympäri Eurooppaa. Se oli jo parin vuoden ikäisenä palkittu parhaana nuorena orina, eikä menestykselle näkynyt loppua. Ensimmäiset seitsemän vuottaan se asui synnyinseuduillaan Briteissä, josta se on matkannut Belgian ja Saksan kautta lopulta Ruotsiin. Hurjan tittelilitanian saavuttanut Nefynfawr Saled Pryd vaihtoi myöhemmin esteratsastuksen puolelle, mutta sen viimeiksi kilpailuiksi jäivät Ruotsin pikkuponimestaruudet v. 2002, jolloin se kaatui märällä nurmella ja mursi jalkansa.

Tydyfelin Rhuban Efydd (rtkm, 118 cm) oli Dyollin siittolan kantatammma josta koko siittolan toiminta sai alkunsa. Tamma oli lempeä ja hyvä emätamma, jonka jälkeläisistä muutama on ihan hyvin pärjännytkin elämissään. Itse Tydyfelin Rhuban Efydd ei meriiteillään tai menestyksellään loistanut, sen kanssa käytiin pari kertaa näyttelyissä mutta kotiin palattiin ilman palkintoa. Se ei ollut mikään rakennekukkanen, mutta tiinehtyi helposti ja kantoi varsan muitta mutkitta, joten miksi sitä ei olisi varsottanut. Tydyfelin Rhuban Efydd sai kaikenkaikkiaan 12 jälkeläistä.

03. maaliskuuta 2023 | Häiriötekijöitä

Kun meiltä oli kysytty osaanottajia Coedpoethin maalaismarkkinoiden hyväntekeväisyyskilpailuihin, olin heti käsi pystyssä ilmoittautumassa. Gwennanin lisäksi kilpailuihin lähti uusi ponimme Annie, joten molemmille tulisi hyvää kokemusta tästä tilanteesta, molemmille toki eri syistä. Gwennanille teki hyvää haalia itseluottamusta kodin ulkopuolelta ja Annie taas kaipasi treeniä ennen varsinaista kilpailu-uraa. Olin Gwennanin kanssa lähtölistoissa kolmantena, Annien kanssa vasta kehän loppupuolella, joten verryttelin Gwennanin kevyesti - eli löysät pois - jo heti saavuttuamme markkinapaikalle. Gwennan kyllä oli ymmärtää avoimen pellon konseptin vähän vihkoon ja oli lähteä remuamaan, kuten yleensä pelloilla oli tapana revitellä. Meinasi heittäytyä takajaloilleenkin, mutta onneksi oli sen verran laiska ettei jaksanut nousta hirveän korkealle! Suorituksemme aikana radan ulkopuolelle tuli verryttelemään suht nuori oripoika jolla oli kohtuullisen paljon asiaa ja kertoi sen kaiken myös ääneen. Gwennanilla meni keskittyminen aivan solmuun ja kun oripoika alkoi vielä laukata, niin pelkäsin sen olevan viimeinen naula tähän arkkuun. Jollain ilmeellä sain kuitenkin Gwennanin keskittymisen valjastettua omaan tekemiseen, että saimme ratamme suoritettua loppuun ja loppurata menikin varsin komeassa muodossa tamman puhistella niin virittyneenä. Eiväthän nämä mitkään viralliset koitokset olleet, mutta sijoituttiin kuitenkin kauniisti juuri palkintosijojen ulkopuolelle ja saatiin kotiinvietäväksi vain hento irvistys tuomarilta.

09. tammikuuta 2023 | Epäilyttävän aurinkoista

Jokin oli hyvällä tavalla hullusti, tuumin, kun Gwennan tuli juosten portille vastaan ja näytti jopa hymyilevän minulle. Ensin epäilin lähestyvää ruoka-aikaa, mutta siihenkin oli vielä turhan pitkä aika. Kohautin olkiani ja otin naantalin aurinkona sädehtivän tamman vastaan mukisematta. Raavin hänestä noin viisi kiloa talvikarvaa metallisella hikiviilalla (joka on muuten joka hevosihmisen lahja jumalalta) ja iskin satulan selkään. Suuntasin yksin maastoon, sillä halusin kokeilla miten se sujuisi pitkästä aikaa - vaikka ei kyllä ollut vaihtoehtojakaan, kun maastokaveria ei löytynyt kyselyitä huolimattakaan. Katselin itse kummaksuen jokaista postilaatikkoa ja lätäkköä mitä vastaan tuli, mutta rohkea ponini ei niistä välittänyt alkuunkaan. Jo olivat maailmankirjat sekaisin. Ei mitään turhia jäkittelyjä! Poni jopa pyrki itsenäisesti raviin tämän tästä. Aiemmin jopa loputtoman pitkältä tuntuneet alamäet ärsyttivät (itseäni lähinnä), sillä niissä en tohtinut ravata vaan ne piti kävellä rauhaksiin. Nyt nekään eivät ärsyttäneet laisinkaan kun Gwennan oli näin hyvällä tuulella ja tuo ällöttävä positiivisuus alkoi myös tarttua itseenikin. Puun oksalta pyrähtänyt lintu vähän säpsäytti tammaa, mutta SIINÄ KAIKKI. Miten upea ja urhea tyttö Gwennanista onkaan tullut!

10. elokuuta 2022 | Suojatie ja muita hirvityksiä

Poistuttiin tänään ensimmäistä kertaa Gwennanin kanssa tallialueelta maastoon. Varman päälle jos olisi pelannut, niin olisi suunnannut suoraan kotipihasta pienen pätkän hiekkatietä suoraan metsään, mutta koska tallilta oli jo lähdössä isompi porukka (siis minä ja kaksi muuta) toiseen suuntaan vähän rohkeampaa reittivalintaa käyttäen, niin otin riskin ja lyöttäydyin mukaan. Kyllä se varmaan perässä kipittää, ajattelin. Meillä oli oikein geneerinen sakki; yksi luottoponi, yksi maksimaalisessa kiimahöyryssä uiva tamma ja sitten Gwennan, joka oli aivan villikortti maastoilun saralla. Matka tallilta autotielle meni ihan okei ja sitten pitikin jonkun matkaa köpöttää tien laidassa ennen kuin reitti aukesi pienemmille urille. Autoja ei tullut vastaan ensimmäistäkään, mikä oli hyvä. Mutta perskuta kun sitä tuli maantiekiitäjä (aka kilpapyöräilijä) tuhatta ja sataa ohi, niin Gwennan otti muiden ponien - sekä suivaantuneiden ratsastajien - vanavedessä vähän kierroksia, mutta alkujärkytyksestä laannuttuaan selvisi kuitenkin kunnialla. Pyöräilijää ei paljoa rakentava palaute (kansainväliset sormimerkit) kiinnostaneet. Oltiin jo kääntymässä Penygeli Roadille, luottoponi ja kiimahöyrytamma menivät aivan mukisematta tien yli, mutta Gwennan ei suostunut ottamaan askeltakaan suojatien yli. Mikä järkytys nuo maahan maalatut raidat olivatkaan! Silmät muljahdellen se steppasi puolelta toiselle miettien, mitä kautta tästä nyt lähtisi toisten perään. Hetken emmittyään Gwennan otti ison loikan jolla selvitti puolet raitahirvityksestä, ja loput raidoista se ampaisi hirveää pukkipierua eteenpäin. Mutta selvittiin siitäkin. Traumoja tähän mennessä vasta kaksi kappaletta ja matkaa taitettu ehkä 300 metriä. Seuraavan puolituntisen saatiin nauttia täydestä seesteisyydestä. Gwennan piti porukan perää varsin hyvin ja toimi kuin kunnon possujunalaisen kuuluukin; se nosti laukan jo nähdessään edessä olevien laukkaavan ja hidasti, kun edessäolevan takapuoli alkoi uhkaavasti lähestyä. Loppumatkasta kohtasimme vielä päivän viimeisen traumamme; viime viikon rankkasateet olivat täyttäneet kapean polun pienellä tulvalla joten noin kolmekymmentä metriä polkua oli veden vallassa. Olihan siinäkin Gwennanilla miettimistä, että mistä kohtaa tästä nyt päästään niin, etteivät puntit kastu. Kun se pienen pohdinnan jälkeen ymmärsi, ettei siitä pääsisi kastumatta, lähti Gwennan varovasti kokeilemaan kahlaamista ja suoriutui siitä lopulta ihan asiallisesti. Mahtoi tulla uni hyvin tallissa tällaisten koettelemusten jälkeen!

28. maaliskuuta 2022 | Etsintäkuulutettu: zen-tila

Ajattelin, että käyn tänään ratsastamassa vielä illalla kampaajani jälkeen Gwennanin, sillä meillä olisi huomenna valmennuksen aika ja näin pysyisin paremmin sillä sitten selässä. Harkitsin välillä todenteolla sitä liiman laittamista takamukseen kun nousin tämän nuorikon selkään. Katselin ulkolämpötilaa, jaahas - lähentelee nollaa, joten vilukissana vedin toppahousut jalkoihini ja kipustelin tallile. Vähänpä tiesin miten huono ratkaisu nämä toppahousut olisivatkaan, mutta eipähän ainakaan tullut kylmä. Hauskaahan oli se, että en ollut päästä edes Gwennanin selkään kun venymättömät michelinukkopöksyni kirrasivat joka saumasta vastaan. Gwennanillehan tämä ylimääräinen häröily ei käynyt alkuunkaan, jolloin se alkoi myös kirrata vastaan ja joka kerta kun sujautin paksun talvitöppöseni sen jalustimeen, otti tamma muutaman rivakan sivuaskeleen ja luikki aina tilanteesta pois. Hemmetti, vieläköhän se vanha penkki oli kentänlaidalla? Harvemmin näiden shettistenjatkeiden selkään piti penkin kanssa kiivetä, mutta nyt sekin päivä oli koittanut! Penkki löytyi ja nopealla toiminnalla onnistuin huijaamaan itseni satulaan. Alkuun näytti siltä, että kaikki meni ihan ookoo. Kävelimme pimeää kenttää ympäri ja väistelimme muita kentällä olijoita (oho, meilläkin oli näköjään joskus ruuhkaa). Otin aika nopeasti ravia, jolloin jännittyneisyys alkoi levitä koko hevoseen. Mörköjä siellä täällä - jopa aivan uuvateissa paikoissa, joissa niitä ei yleensä ollut. Pelkkä jännittyneisyys loppuikin sitten kuin seinään, kun Gwennan otti ykskaks lähdöt, jolloin yritin vain pitää itseni tiukasti satulassa ponin hypeksiessä kuin villihevonen kentän laitoja pitkin! No, sain kuin sainkin ponin rauhoitettua ja välikohtauksen seurauksena päätin tehdä vähän taivutuksia ja väistöjä, että Gwennanin keskittyminen siirtyisi niihin eikä pimeisiin kentänkulmiin. Kun zen-tila oli viimein saavutettu, otettiin vähän ravia (mutta VAIN siellä kivassa kentänpäädyssä) ja kevenneltiin ympyrällä. Aikansa Gwennan menikin taas mallikelpoisesti, mutta sitten taas: BÄTÄNG ja PAM. Maassa oltiin. Kyllästyin tässä vaiheessa koko hommaan ja luovutin.