Llanwenarth Stud

VIR MVA Ch     Felindre Fellowship of The Ring     KTK-I

Tarkoitukseni ei todellakaan ollut ostaa isompaa welshiä näiden pienten hobittiponien joukkoon. Eikä varsinkaan valjakkotaustaista, mutta toisin kävi, kuten yleensäkin tuppaa minulle käymään. Baggins muutti luokseni, koska spontaani luonteeni teki jatkuvasti harkitsemattomia päätöksiä ja tilillä poltteli sopivasti ylimääräistä rahaa, joten mikäs siinä - ostetaan uusi poni. Sitähän olisi vaikka voinut ostaa uuden vetoauton tai lähteä pitkästä aikaa ulkomaanmatkalle, mutta ei. Mitä minä Bagginsillä edes tekisin? Tykkäsin kyllä kärrytellä, mutta valjakkoajo ei lajina koskaan ollut houkutellut minua.

Joten pienen cobipojan tie vei kasvettuaan Piers Abbottin koulutettavaksi, josta sain tasaisin väliajoin "Tää on pirun hyvä" ja "Jos sä et aio tällä kilpailla, niin mä voin sen tehdä"- viestejä. Jaa, no ei muuta kuin homma pakettiin sitten! Piers saisi vapaat kädet Bagginsin treenauksen ja kilpailutuksen suhteen, ja itse voisin keskittyä pyörittämään ponia näyttelykehissä.

Meillä oli niin sanotusti hyvä diili, kunnes ei enää ollutkaan.

Välillä huomaan tuumaavani, että "no onhan tässä ollutkin jo ihan seesteistä" vain huomatakseni, että tämä niinkutsuttu seesteisyys kestää yleensä korkeintaan päivän. Sitä esiintyy joskus ihan muuten vain, mutta yleensä raspauksen tai muun lekurin toimenpiteen jälkeen. Ponini on siis parhaimmillaan doupattuna. Että silleen. Elo Bagginsin kanssa on alituista odottamista siitä, että jokin asia romahtaa - mutta sellaistahan se elämä on, ainakin minulla.

Elämä nyt on keskimäärin muutenkin ylä- ja alamäkiä, joten Bagginsin mielenmaisema ja elämäntyyli ei itseäni juuri heilauta suuntaan jos toiseenkaan. Sen kanssa kun on kaksi tapaa harrastaa; se mikä on kuolemaksi ja se mikä ei ole. Ensimmäisen kohdalla yritän kesyttää villikkoni itse ja jälkimmäisessä jatkan Bagginsin ja Piersin yhteistyötä mukisematta ja yritän olla työntämättä lusikkaani siihen soppaan. Valitsen yleensä jälkimmäisen.

Joku moitti Bagginsiä luupääksi, enkä väitä vastaan. Onhan se valtava mötikkä poniksi, joka ei alkuunkaan hahmota omaa kokoaan tai muiden pienuutta, tai viisveisaa toisten koskemattomuudesta. Siinä rytäkässä jää helposti alle ja onhan se aika tulikivenkatkuinen veitikka noin niin kuin muutenkin.

Jos nyt käy kuitenkin niin, että heppa on niin iloinen, että se on saatu ehjänä sisälle talliin ja harjattuakin ilman suurempaa buffalo billin villin lännen showta, voit taputtaa itseäsi olalle ja painaa mieleen sen hetken, sillä se ei välttämättä enää koskaan toistu. Tai jos alkaa toistumaan, niin harkitsen uudelleen Bagginsin hakemista Piersiltä kotiin! Siihen saakka se saa olla työleirillään vaikka hamaan loppuun saakka. Ja siinä onkin oikeastaan kaikki mitä osaan Bagginsistä sanoa, sillä en ole vielä tänäkään päivänä ajanut sillä metriäkään. Eikä minun tarvitsekaan, koska maailmanlahja-Piers-Abbott on pitänyt mussukastani hyvää huolta sillä saralla ja luotan ponini hänelle missä olosuhteissa vain.

Piers Abbottin mielestä taas Bagginsissä ei ole mitään moitittavaa, vaan sen ylitsevuotava brassailu on täysin luonnollista (ketunmarjat, sanon minä!). Kuulemma sillä on pitkät hermot (jaa, että siis mitkä?) ja oppii nopeasti (huonoille tavoille, varsinkin). Sillä on ratsastettukin vähän, mutta enimmäkseen sen kanssa on harjoiteltu valjakkoajon parissa. Ollakseen niin rähmäkäpälä maasta käsin käsiteltäessä, se on Piersin sanoin kovinkin ketterä ja tarkka ajaessa, joka on täysin mahdotonta käsittää ilman todistusaineistoa. Pieni sadisti siinä varmasti asuu, sillä se kuulemma aina oikein imee vesiesteelle roiskuttelemaan kylmää vettä vatsansa alle - mikä on täysin käsittämätöntä muistaen, millaiset hepuloinnit se sai aina aikaan kun se piti pestä.

Mutta niinhän se menee, että annat pikkusormen, niin se vie koko käden ja kuten aiemmin mainitsin, niin meillä oli niin sanotusti hyvä diili, kunnes ei enää ollutkaan.

Pitkään ajattelin, että tämähän on win-win-situation, sillä minä vältän ajohommat, Piers saa harrastaa laadukkaalla ponilla, ja Baggins saa tehdä sitä mitä osaa (eli toivottavasti jotain muutakin kuin kiukuttelua). Mutta kuten elämässä yleensäkin, kun jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin se johtuu siitä, että se on täyttä huijausta. Tämäkin "hyvä diili" oli käytännössä vain ansa, jossa minä toimin ehtymättömänä pankkina, ilmaisena kuljetuspalveluna, eläinlääkärin motkotuksen kohteena ja sain maksaa päälle vielä oman terapianikin.

Tässä hommassa minä olin vähän niin kuin se kolmas pyörä. Että kyllä, meillä oli niin sanotusti hyvä diili, kunnes kävi ilmi, että diili oli varsin yksipuolinen.